Roadtrip Uluru-Adelaide-Uluru

Ja jälleen ollaan Adelaidessa. Sää täällä muuttunut viikossa aurinkoisesta ja lämpimästä sateiseen ja kylmään. Ulurun reissulta selvitty ehjin nahoin 3785km takana. Ja voi että siltä reissulta ois vaikka mitä kerrottavaa! Mut kerrotaan nyt edes murto-osa meidän kokemuksesta. Maanantaina siis aloitteiin meidän reissu Adelaidesta. Aamulla kirjauduttiin ulos hostellista ja jätettiin tavarat hostelliin säilöön siksi aikaa, että haettiin vuokra-auto. Otettiin ilmaisbussi lähelle vuokrauspaikkaa, kunnes tajuttiin, ettei meillä ole käteistä maksaa vuokraa. Hajaannuttiin etsimään automaattia ja kun käteiset oli nostettu, lähdettiin hakeman autoa. Vuokraamisessa oli pientä sählinkiä, mies hieman myöhässä, moottoriöljy loppu (jota vuokranantaja lähti hakemaan skootterilla lähimmältä huoltsikalta) ja myös bensatankki oli tyhjä. No päästiin lähtemään 10.30 pihasta huoltsikan kautta hostellille ja hakemaan matkaseuralaiset Tobias ja Manuel heidän hostelliltaan. Heille piti vielä käydä ostamassa makuupussit, joten kaiken kaikkiaan päästiin aloittamaan matka vasta yhden aikaa iltapäivällä. Ajettiin ensimmäiseksi Gawlieriin kysymään neuvoja ja karttoja ajaa Claire Valleyn läpi kohti Ulurua. No eihän ne siellä juuri tienneet mitään kertoa, joten tyhjin käsin lähdettiin jatkamaan matkaa. Saavuttiin neljän aikoihin Claireen, jossa oli seuraava infokeskus. Heiltä kysyttiin neuvoa ilmaisista leiriytymispaikoista. White Cliffs Reserve valiutui ensimmäiseksi yöpaikaksi. Paikka oli hiekkatien ja joen varressa keskellä ei mitään. Sytytettiin nuotio ja tutustuttiin toisiimme. Yöllä heräsin käymään vessassa ja huomasin, että nuotiomme oli alkanut uudestaan kytemään. Sammutin nuotiota potkimalla hiekkaa päälle ja kävin hakemassa teltasta vesipullon ja fikkarin, jotta näkisin paremmin pimeässä, ettei nuotio varmasti enää savua. No Tobias ja Manuel olivat pelosta halvaantuneina teltassa, koska eivät tienneet, että se olin minä joka ulkona piti meteliä. Kaikki saatiin kyllä jännitystä kerrakseen, kun joku metsästäjä päätti tulla ammuskelemaan leiripaikkamme lähettyville. Lisäksi muutama ohi kulkenut auto aiheutti sydämentykytyksiä. Mielessä pyöri elokuva Australiassa reissavista nuorista, joiden matka ei päättynyt niin hyvin. Sinä yönä ei paljoa silmiä ummistettu.
Tiistai-aamuna herättiin väsyneinä, mutta pirteinä lähtemään äkkiä pois metsästä ihmisten ilmoille. Tien päällä oltiinkin jo 7.45. Päätettiin, että oli viiminen yö tällaisessa paikassa. Ajettiin Port Augustaan jälleen kerran infoon kysymään leiriytymispaikoista sekä karttoja. Saatiin hyvät neuvot/kartat huoltsikoista, juomapisteistä sekä leirintäpaikoista. Matkan varrella sai juoda vettä vain Cooper Pedyssä, koska muualla vesi ei ole juomakelpoista. Liian suolaista vettä. Oltiin siirtymässä kohti autiomaata, jossa auton tankkaamiset, vesipullojen täyttö sekä yöpymiset ja ruoka jouduttiin miettimään etukäteen. Port Augustassa käytiin ruokakaupassa ostamassa parin päivän ruuat sekä syötiin lounas. Lounaan jälkeen ei muuta kuin astuminen Australian erämaahan, jossa kärpäset on todellinen riesa. Ne yrittävät tunkeutua korviin, nenään ja silmiin jatkuvasti. Aloittavat heti auringonnousun jälkeen ja jatkoivat aina auringonlaskuun asti. Onneksi meillä oli laittaa kärpäsverkot pään suojaksi.


Noin kuuden tunnin ajo Port Augustasta Cooper Pedyyn, jossa päätettiin yöpyä, koska siellä oli juomavettä tarjolla ja vesitankkauspiste. Matkan varrella nähtiin suolajärviä eli maassa oli valkoisenaan suolaa, koska itse järvi oli kuiva. Upea näky! Lisäksi nähtiin aivan valtavan kokoisia petolintuja! Semmoisia koiran kokoisia lintuja. Komeita suorastaan. Leiriydyttiin tällä kertaa maksulliseen Caravan Parkiin, jotta saataisiin rauhallisemmat yöunet kuin edellisenä yönä. Kun teltat oli pystytetty, päätettiin hakea kaupasta makkarat ja pihvit ja grillata. Meidän seuraan liittyi reissaava pariskunta, joiden kanssa juttua riitti. He varoittivat meitä liikkumasta missään yksin pimeän tultua sekä ottamasta ketään liftaajaa kyytiin, varsinkaan näitä alkuperäiskansalaisia. Sanontana on, että vain turistit liikkuvat pimeällä tietämättömyyttään ja ovat helppoja uhreja. Usein he joutuvat rikoksen uhriksi ja katoavat. Outbackissa ei juurikaan ole poliiseja, eikä näillä rikoksentekijöillä ole mitään menetettävää, koska eivät juuri mitään omista. Päivät saattavat mennä vain juodessa alkomahoolia. Siinä meni sitten seuraavat yöunet :D

Keskiviikkoaamuna heräsin jo puoli kuuden aikaa suihkuun, koko yön odottaneena kuumaa suihkua. No kylmää vettähän sieltä tuli! Miesten suihkuissa puolestaan kuumaa vettä, että se siitä reiluudesta. Cooper Pedy on siis kaivoskaupunki, jossa ihmiset ovat rakentaneet koteja maan alle. Kukaan ei tiedä tarkkaa tilastoa, kuinka paljon siellä asuu ihmisiä, koska yleensä kun mittauksia tehdään, ihmiset pysyvät maan alla. Me päätettiin käydä katsomassa yhtä asuinkotia, jonka kolme naista louhivat. Urakka kesti 10 vuotta! Tällä hetkellä siellä asuu pariskunta, joka pitää talosta huolen asumalla siellä ja pitävät turisteille kotikäyntejä. Upeahan se oli. Lisäksi käytiin katsomassa maan alle rakennettu bileluola, joka oli sitte ihan omaa luokkaansa, mutta näkemisen arvoinen. Suomen lippukin sieltä löytyi, en tiedä uskaltaisiko sitä itse olla siellä juhlimassa pimeällä. Cooper Pedystä ajettiin ilmaiseen Curtin Springsiin leirytymään seuraavaksi yöksi. Yöllä kuultiin dingojen ulvontaa kauempana, mutta yhtään dingoa ei matkalla nähty. Toisaalta ehkä ihan hyväkin.

Torstaina aamu alkoi hauskasti, kun emu päätti kävellä läpi leirintäalueen. Eräs mies jopa ruokki sitä leivällä, mitä me ei oltaisi kyllä tehty. Ajettiin viimeiset 82kilsaa matkamme päämäärään Uluru-Kata Tjuta kansallispuistoon katsomaan maailman yhtä ihmettä Ayers Rockia sekä Kata Tjutaa. Oltiin siis aborginaalien mailla ja heidän kielellään Uluru tarkoittaa kohtaamispaikkaa ja Kata Tjuta monta päätä. Käveltiin Ayers Rockin ympäri 10,6km Base walk, mutta oli hippusen kuuma, kun 35 mittarissa lähes pilvettömältä taivaalta. Lisäksi on mahdollista kiivetä Ayers Rockin päälle, jota yrittäessään 35 ihmistä on kuollut. Minä olin sitä todella vastaan, ettei Tino lähde sinne kiipeämään. Mutta loppu peleissä, kun muutkin lähti niin mekin mentiin. Ylös ja takas oli kuitenkin 2 tunnin matka ja ilman vettä ei lähdetty yrittämään siinä helteessä huipulle asti. Kiivettiin jonkin matkaa ylöspäin, kunnes todettiin, että Tinon kengät ovat aivan liian liukkaat siihen puuhaan ja mulla ei voimat riittäisi. Lähdettiin kipuamaan alaspäin, mikä oli vaikeampaa kuin ylöspäin meneminen. Sieltä ei olisi halunnut vieriä alas. Siinä todettiin, että onneksi ei menty pidemmälle.


Seuraavaksi ajettiin Uluru Cultural Centrelle katsomaan abrginaalitaidetta ja syömään lounas. Päätettiin lähteä välissä käymään Kata Tjutalla ja palata takaisin katsomaan kuuluisa auringonlasku Ayers Rockille, jolloin kivi hehkuu punaisimmillaan ruosteen ja kiteiden vuoksi. Kata Tjutalla tehtiin vielä parin kilometrin kävelylenkki katsomaan Walley of the Winds maisemat, mutta pidemmälle ei menty, koska piti ehtiä ennen auringonlaskua takaisin Ayers Rockille. Auringonlaskun jälkeen ajettiin leiriytymään samaan paikkaan, missä edellisenäkin yönä. Ja voi että kuuma suihku teki hyvää! Huomattiin, että meidän ruoka alkoi olla lopussa. Leipää oli muutama palanen sekä vähän salaatti aineksia, jotka päätettiin jättää huomiseksi. Eräs rouva kuuli meidän keskustelun ja toi meille puolikkaan paketin leipää. Kuinka kilttiä :D

Perjantaina vuorossa oli Kings Canyon patikointi. Oltiin kuultu, että matka on 6km, mutta aikaa tarvitsisi 4 tuntia. Koska sääennuste lupasi jälleen porottavaa 35 astetta, päätettiin tehdä lenkki mahdollisimman aamusta. Ajomatkaa oli reilu 100kilsaa, joten aloitettiin 10 aikoihin. Aamupala jäi syömättä. Reitti alkoi heti jyrkällä kiviporrasnousulla ylös, mutta suurin osa reitistä kulki ylhäällä suht tasaista reittiä pitkin ja lopussa oli taas jyrkkä lasku alas. Mitään suoja-aitoja ei ollut, joten pääsi niin lähelle jyrkännettä kuin vain uskalsi. Muutamaan kohtaa oli rakennettu ylityssilta ja puiset portaat laskeutua alas "Edenin puutarhaan" ja nousta takaisin portaita ylös toiselle puolelle. Tosin me huomattiin Edenin puutarhan lampi vasta, kun oltiin jo ylhäällä toisella puolella, joten ei viitsitty lähteä enää kapuamaan. Jossain kohtaa portaat haarautuivat, että pääsi laskeutumaan ihan alas ja siinä kohtaa me oltiin otettu suunta jo ylöspäin. Vähän jäi harmittamaan, mutta onneksi sentään ylhäältä nähtiin. Maisemat olivat upeat, punainen vuori ja jyrkänteet sekä näkymät saivat hengen salpautumaan. Jälleen kerran nähtiin yksi uusi liskokin.

Noin kolme tuntia meillä taisi vierähtää kävellessä. Päätettiin jättää lounas myöhemmäksi, koska kärpäsiä oli taas niin valtavasti, ettei huvittanut syödä ulkosalla. Hypättiin autoon ja meidän kauhuksi auto ei käynnistynyt. Akku oli jostain syystä tyhjentynyt! Vähän pompahti sydän kurkkuun, että siihenkö meijän reissu sitten jäi. Lähin huoltsikka 40km ja 35 astetta hellettä ja ruoka lopussa. Kysyttiin piuhoja muilta reissaajilta tuloksetta, mutta eräs mies kuuli meidän kyselevän niin tuli kertomaan, että hänellä on.

Hän auttoi meitä käynnistämään auton ja matka jatkui. Ajettiin lähimmälle huoltoasemalla tankkaamaan bensaa, mutta litrahinta oli huimat 2,33dollaria, joten päätettiin ottaa vain 10 litraa ja ajaa seuraavalle, jos siellä olisi halvempaa. Matkaa sinne oli noin 100km ja juuri ennen sitä alkoi bensavalo palaa. Päästiin pihalle ja ovessa oli lappu, että tämä huoltoasema on lopettanut toimintansa. Siinä vähän kalpeni naamat, kun seuraavalle oli matkaa 54km. Vaihtoehtoja ei ollut, et ei muuta kuin ajamaan. Mutta perille

päästiin. Hieman vaikea arvioida vieraan sekä vanhan auton bensan määrää. Ajettiin Kulgeraan asti ja jäätiin sinne yöksi sekä syötiin viimiset ruuat, mitä oli jäljellä. Kulgera on siis tällä tiellä Pohjois-territoorion viimeinen kylä ennen Etelä-territoorion rajaa. Miehet kävi uimassa altaassa ja ite valitsin kuuman suihkun. Käytiin maantiepubissa olusilla (minä Strongbowlla), pelattiin Tinon tabletilla Guess movieta ja mentiin nukkuu.


 Lauantaiaamuna aloitettiin ajaminen Kulgerasta kohti Marlaa, joka puolestaan on ensimmäinen Etelä-territoorion kylä. Käytiin tankkaamassa ja katsomassa ruokaa, mutta todettiin, että jaksetaan odottaa Cooper Pedyyn asti ruokakauppaan. yhden maissa saavuttiin Cooper Pedyyn, käytiin hakemassa ruokaa, syötiin ja Tino kävi kuvaamassa Spaceshipiä, jota on kuulemma useissa elokuvissakin käytetty. Pojat oli odottaneet monta päivää, että saavat ostaa "guunin" eli pänikän viiniä Cooper Pedystä, mutta niitä ei saa myydä ennen kolmea aborginaalien takia. Saatiin kyllä hyvät naurut tästäkin. Itse ostin parit siiderit matkaan, koska niitä sai kuitenkin ostaa. Pojat jäi kuivin suin illaksi, mutta kyllä Tinolle mun pari siideriä maistu :D Jäätiin yöksi Pimbaan ja huomasi, että ollaan ajettu jo monta kilometriä alaspäin, kun ei ollut enää niin lämmintä yöllä ja päivällä. No yöllä meidät yllätti raju ukonilma. Salamat valasi koko teltan ja maa tärisi, kun jyrisi. Vettä tuli kaatamalla, mutta onneksi teltta piti suht hyvin vettä, joten itse pysyttiin kuivana.

Aamulla meillä ei ollut mitään kiirettä, koska meillä oli 113km enää matkaa Port Augustaan ja sieltä noin 380km Adelaideen ja maanantai aamuksi piti vasta auto palauttaa. Ajettiin Port Augustan Colesiin ostamaan ruokaa ja sen jälkeen mäkkäriin kahville ja nettiin. Käytiin imuroimassa ja siivoamassa auto sisältä itsepesulassa. Kolmen aikoihin lähdettiin ajamaan Adelaideen ja päätettiin etsiä vielä yhdeksi yöksi telttapaikka, jotta säästettäisiin hostellikuluissa. Syötiin illallinen ja mentiin TV-huoneeseen katsomaan leffaa ja Formulat. Ketään ei huvittanut mennä telttaan nukkumaan, kun oli niin kylmä, joten viivyteltiin telkkarin ääressä puoleen yöhön asti, vaikka kaikilla silmät pilkki. Aamulla 8.30 lähdettiin ajamaan viimeiset kilometrit ja palauttamaan auto. Vielä käytiin pesemässä auto ulkoa ennen palauttamista. Meillä oli lupa ajaa 3500km vuokra-autolla, mutta mentiin 285km yli. Neuvottelujen jälkeen autoa palauttaessa jouduttiin jokainen pulittaa vielä 18 dollaria lisää vuokraa. Oikeasti vuokra oli 50senttiä per yli mennyt kilometri, mutta saatiin sovittua kompromissi hänen kanssaan. Näin saatiin 8 päivää taas vietettyä mukavasti Australiassa. Seuraavaksi lähdettiin hostellille älyttömän väsyneinä huonosti nukutun viikon jälkeen. Tuntui aivan kuin olisi kotiin tullut, kun palattiin samaan hostelliin, josta lähdettiinkin. Päästiin vielä samaan huoneeseenkin, mutta meidän sängyt oli muiden käytössä. Ihana päästä sisälle nukkuu ja sänkyyn peiton alle!

Mutta kuulkaas tästäpä ei kauaa nautita, kun uudet reissu suunnitelmat on jo tehty! Neljä päivää vietetään rauhoittuessa Adelaidessa. Ensi perjantaina lähdetään bussilla Crystal Brookiin, josta meidän italialaisten kavereiden hosttäti hakee meidät Wirrabaraan. Vietetään yksi yö siellä ja aloitetaan 27.päivä uusi roadtrippi italialaispariskunnan Dominicin ja Annan kanssa kohti Perthiä. Ensin ajetaan hieman ylöspäin katsomaan Flinders Rangersia, jota jo Ulurun matkalla hieman nähtiinkin, mutta tällä kertaa mennään toista tietä pitkin ja vain Blinmaniin asti. Sieltä ajetaan alas Port Augustaan, Port Lincoliin ja Cedunaan ja siitä rannikkoa pitkin kohti Perthiä, jossa tarkoitus olisi olla 6.toukokuuta mennessä. Eli ainakin 10 yötä pitäisi taas teltassa viihtyä. Mutta nyt rauhoitutaan ja kerätään voimia pari päivää ennen uutta koitosta!