Great Ocean Road ja Halls Gap Roadtrip

Huhtikuun ensimmäinen päivä ja aika jättää Melbourne taakse ja lähteä roadtripille. Maanantai

aamuna klo 11.00 ranskalainen Maylis tuli hakemaan meitä hostellilta. Aluksi oli tarkoitus lähteä kolmisteen tien päälle, mutta viime minuuteilla löytyi neljäs matkalle lähtijä mukaan -ranskalainen Robin. Hieman ongelmia oli saada kaikki tavarat mahtumaan autoon, mut pienellä järjestelyllä sekin saatiin onnistumaan. Kaikki autoon ja menoksi. Matkan tarkoituksena oli ajaa läpi Great Ocean Road, joka kulkee Torquaysta Warrnamboliin meren rantaa pitkin. Ajettiin Torquayihin turistitoimistoon hakemaan tarvittavat kartat ja vinkit, missä kannattaa pysähtyä ja mitä kannattaa nähdä. Lisäksi pyydettiin kartat ilmaisista ja maksullisista leirintäalueista. Ensimmäisenä kohteena Bells Beach ja surffikilpailut, joista kuitenkin kuultiin, että alue on täynnä eikä kisoja pääse enää katsomaan. Ajettiin kuitenkin paikan päälle katsomaan, jos kuitenkin mahduttaisiin mukaan. Lippujen myynti oli alkanut uudelleen, koska kisat alkoivat olla ohi ja osa ihmisitä jo lähtenyt pois katsomasta. Lipunmyyjä sanoi, että jos odotetaan 5 minuutia päästään ilmaiseksi katsomaan. Hyvä tuuri sanoisin. Tosin kisat olivat loppuneet, mutta näimme silti muutamia hyviä surffareita, mutta oltiin kaikki helpottuneita, ettei maksettu lipuista.

 Ajettiin seuraavaan kylään Lorneen muutaman pysähdyksen kanssa, kun katseltiin maisemia. Lornessa käytiin kaupassa hakemassa päivällis ja seuraavan päivän lounastarvikkeet. Lisäksi kävin tiedustelemassa eräästä motellista lähellä olevasta vesiputouksesta, että kannattaako sinne mennä katsomaan vai onko se kuiva putous. Rouvaa ei kuitenkaan paljon kiinnostanut kuunnella pyykit kainalossa ja vain vähäkseltään irtosi tietoa. Maylis oli kuullut, että sinne olisi kolmen tunnin kävelymatka, jota ei haluttu kävellä vain nähdäksemme kuivan putouksen. Lornessa oli ilmainen leiriytymisalue Allenvale Mill Site, jonne oli muutaman kilometrin matka keskustasta. Laitettiin teltat pystyyn ja ajettiin takaisin keskustaan valmistamaan BBQ ilmaisgrillissä, koska leiriytymisalueella ei ollut mahdollisuutta. Paistettiin makkarat, tehtiin salaatti ja tutustuttiin toisiimme. Käytiin vessassa pesemässä hampaat yms ja ajettiin takaisin leirintäaluelle. Kysyttiin muilta leiriytyjiltä putouksesta ja selvisi, että sinne on autolla vain 10 minuutin ajomatka ja itse putoukselle parkkipaikalta toiset 10 minuuttia kävellen. Aamulla päätettiin siis käydä kurkkaamassa se ensimmäisenä. Hieman oli vaikeuksia nukkua ensimmäinen yö teltassa viileyden ja kovuuden vuoksi. Lisäksi muut leiriytyjät viettivät äänekkäästi iltaa pitkälle yöhön. Myös koaloiden yölliset tappelut ja huudot vaikeuttivat nukkumista. Herättiin sateiseen aamuun eikä ollut mikään pirtein olo, mutta kyllä sitä muutama tunti tuli nukuttua. Mitään tällaista ei kuitenkaan Suomessa koe tällä tavalla.

Pakattiin teltat ja makuupussit kasaan ja aloitettiin toinen päivä roadtripillä. Ensimmäisen käytiin katsomassa Erskine Falls. Laskeuduttiin pitkät portaat alas vesiputouksen juurelle. Kauheasti ei tässäkään putouksessa virrannut vesi, koska sateita on ollut aika vähäkseltään. Myös joki oli kuiva, joten oli mahdollista hypellä kiviä pitkin. Onneksi meillä oli kunnon kengät, koska kivet olivat liukkaita ja tuli todistettua erään ranskalaistytön pyllähtäessä kiville, ettei Converset ollut parasvaihtoehto näissä merkeissä. Onneksi ei käynyt pahasti, ehkä muutamaa ikävää mustelmaa lukuunotamatta. Rankka porrasnousu takaisin ylös ja seuraavaksi katsomaan Teddys lookout eli näköalapaikka. Komeat ovat maisemat kallion reunalta alas merelle.

Seuraavaksi ajettiin Cape Otawayhyn katsomaan kuuluisaa majakkaa. Matkalla nähtiin kymmenittäin ellei sadoittain luonnossa eläviä koalia puissa. Kuulemma tältä alueelta koalat ovat katoamassa, koska puut ovat kuolemassa. Eteenpäin ajettaessa vastaan tuli vähän kummallisempi näky. Viisi lehmää tienreunassa. Liekkö karanneet laitumelta vai oliko se heidän alueensa laiduntaa. Sitä ei tiedetä. Matkaseuramme Robin sai idean, että haluaa silittää lehmää. Niin harmittaa, ettei tullut videokuvattua tätä yritystä. Robinin menessä lähelle ja ojentaessaan kättään lehmä liikahti kummissaan säikkynä taaksepäin ja Robin juoksi paniikissa huutaen kuin pikkulapsi takaisin autoon.  En tiedä kumpa oli enemmän peloissaan, lehmä vai Robin. Saatiin Tinon kanssa kuitenkin hyvät naurut.

Majakalla selvisi, että nähdäkseen majakan tulisi ostaa lippu, joten päätettiin jättää maksamatta ja näkemättä, koska ollaan nähty monia majakoita ja kaikki samanlaisia. Seuraavaksi ajettiin Johanna Beachille syömään lounasta. Tämä oli myös ilmainen leirintäalue, mutta koska kello oli vasta kolmen paikkeilla, päätettiin jatkaa eteenpäin, koska ei siellä olisi ollut mitään tekemisä loppupäivää. Kylmä tuulen ja ilman vuoksi ei voinut edes uimaan mennä. Lounaan jälkeen ajettiin katsomaan 12 apostolia ja Loch Ard Corge, joissa oli kyllä Great Ocean Roadin upeimmat maisemat. Apostolien lukumäärä on tosin enää kahdeksan, koska meri on jo romauttanut neljä alas. Maisemat oli kyllä henkeä salpaavat, turkoosi valtava meri, jonne joutuessa olisi kyllä aika heikot mahdollisuudet selviytyä. Niin voimalla meri iskee kallion reunaan. Loch Ardilla oli mahdollisuus laskeutua rannalle ja nähdä myös tippukiviä. Täältä ajettiin Port Campbeliin ja päätettiin leiriytyä yöksi sinne Caravan Parkiin, jossa yöpyminen yhdeltä maksoi 16 dollaria. Meillä oli kuitenkin mahdollisuus päästä kuumaan suihkuun, sisätiloihin keittiössä, ladata kameran ja puhelimien akut ja nettikin oli käytössä, tosin huono sellainen. Kahden päivän ja yön jälkeen ulkona oli kyllä mahtava päästä aamulla kuumaan suihkuun!

Kolmas päivä aloitettiin ajamalla katsomaan London Bridge sekä Bay of Martyrsia. Robin jälleen kiipeili vaarallisen näköisesti rinteitä ylös, mut mitäpä nyt 22-vuotiasta nuorta miestä komentamaan. Näiden jälkeen oltiinkin ajettu koko Great Ocean Road ja seuraavana kohteena Grambiansin kansallispuisto. Ajettiin ylös Dunklediin ja siellä olevaan turistitoimistoon, koska aika ei riittänyt ajaa Halls Gapiin asti. Pimeällä on on liian vaarallista ajaa, koska kengurut ovat liikkeellä. Saatiin toimistolta tarvittavat kartat ja neuvot, missä yöpyä. Tällä kertaa ajettiin yöpymään ilmaiselle Freshwater Lake telttailualueelle. Paikan päällä todettiin, että on mahdollisuus sytyttää nuotio, joten päätettiin ajaa takaisin kaupunkiin hakemaan makkarat ja muutama olunen illan viettoa varten. Ensimmäistä kertaa sytytettiin tuli täällä Australiassa ja vähän jännitti, et saadaanko aikaiseksi vielä maastopalo, mutta onneksi kaikki sujui hyvin. Vähän haastetta toi paistaa makkarat, koska alusta oli niin lähellä tulta ja makkarat alkoivat heti palaa. Robin keksi laittaa kaksi keppiä ja makkarat niiden päälle kypsymään, joka toimikin aika mainiosti. Seuraavaksi hän päätti valmistaa kananmunan nuotiolla, joka kuitenkaan ei onnistunut. Aina voi yrittää. Hauska ilta leirinuotiokeskustelujen kera, mutta yö ei ollut sitten niin viihtyisä, koska järven varrella oli aivan älyttömän kylmä nukkua.

Neljäntenä päivänä lähdetiin jo 8.30 tien päälle kohti Halls Gapia. Ensimmäisenä kohteena oli Pinnacle, jonne oli 1,5 tunnin ylösnousu vuoren huipulle ja alas tunnin matka eri reittiä. Kävelyreitti oli kaikkea muuta mitä odotettiin. Käveltiin kallioportaita pitkin australialaisessa Grand Canyonissa. Onneksi ei ollut satanut yhtään vettä, koska muuten reitti olisi ollut vieläkin haastavampi, jopa vaarallinen. Kyllä jotkut toivat perheen pienimmätkin kiipeämään huipulle, mutta eivät varmaan tienneet millainen reitti siellä todellisuudessa odotti. Maisemia ja koko reittiä on vaikea sanoin kuvailla, joten parempi kokea ja nähdä itse. Matkalla nähtiin muutama erilainen lisko sekä upeaa luontoa. Jalat oli kyllä aika hellänä nousun jäljiltä, mutta oli se sen arvoista. Seuraavaksi mentiin Borooka Lookoutille, jossa lounastettiin ja sen jälkeen Reed Lookout, jossa oli noin puolen tunnin kävelyreitti itse näköalapaikalle. Matkalla Tino kokosi oman kivipinon, jonne muutkin olivat pinonsa rakentaneet.

Vielä viimeiseksi lähdettiin katsomaan Mackenzie Falls, joka oli tunnin kävelyreitti. Tosin noin 700 metriä jyrkkiä portaita alas ja sama rietti takaisin. Kyllä illalla lihaksissa tuntui, että oltiin liikuttu päivän aikana. Mackenzie falls oli kyllä upea näky. Ensimmäinen vesiputous, jossa todella virtasi vesi, vaikka aika pienihän sekin todellisuudessa oli ja löytyy varmasti upeampiakin jostain päin maailmaa ellei jopa Australiaa. Hetki istuttiin ja katsottiin ja kuunteliin vain veden kohinaa. Rentouttava paikka. Niin sekin päivä alkoi kääntyä yöksi ja taas oli aika etsiä seuraava leiriytymispaikka.


Päätettiin yöpyä Stapyltonissa kenguruiden keskellä. Ja siellä oikeasti oltiin kenguruiden ympäroimänä, koska ne ovat jo niin kesyyntyneet ja tottuneet ihmisiin ympärillä. Varmasti löytäneet ja ihmiset antaneet ruokaa niille. Tino pääsi jopa koskemaan yhtä kengurua. Itse pysyin kameran takana, koska yleensä ollut huonoa tuuria noiden villikesyjen eläimien kanssa :D

Jälleen saatiin vähän nolostella sekä naureskella ystävällemme Robinille Pariisista, jolla ei hirveästi ollut kokemusta leirinnästä. Illallisella hän sai lautasen, jossa oltiin lounaalla leikattu tomaattia ja sehän oli sitten vähän likainen. Meidän vieressä oli erään leiriytyjän vesikanisteri ja Robin päätti kysäistä saako pestä lautaisensa sillä vedellä. No eihän sellaista edes kysytä keskellä erämaata, jossa lähin juomavedentäyttöpaikka on 45min ajomatkan päässä. Oli vähän kanadalainen kaveri ihmeissää kysymyksestä :D


Seuraavaksi huomasin, että hänen kananmunansa olivat hajonneet kylmälaukussa ja valuneet laukun pohjalle. Hän päätti pelastaa rikkoutuneet kanamunansa, josta oli puolet kuorista vielä tallella. Hän kysyi Maylikselta foliota, jotta voisi kääräistä kanamunan siihen. Yritettiin siinä sanoa, että jos vain luopuisit siitä yhdestä munasta ja lopulta suostui. Sitten hän saikin uuden idean. Käyttää tyhjää tonnikalapurkkia, kaatoi kanamunan siihen lampsi nuotiolla ja päätti valmistaa munan nuotiossa. Siinä muut leiriytyjät ihmeissän katselivat kaverin touhua, mutta loppupeleissä se onnistui. Sitkeä kaveri sanoisin.

Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus päättä yhteinen reissumme Horshamiin, josta me jatkettaisiin bussilla Adelaideen, Robin liftaamalla Melbourneen ja Maylis autonsa kanssa Broken Hilliin. Robin kuitenkin löysi kyydin Melbourneen leirintäalueella olevalta pariskunnalta, jotka olivat kotoisin Melbournesta. He olivat kuitenkin lähdössä vasta lauantaina ja me jo perjantaina, mutta Robin päätti leiriytyä yhden päivän lisää. Ongelmaksi muodostui, ettei hänellä ollut ruokaa. Eikä Mayliksella ollut mahdollisuutta ajaa häntä edestakaisin seuraavaan kaupunkiin, koska hänellä oli muutenkin edessään jo 6 tunnin ajomatka yksin ja kaupunkiin ajaminen olisi tiennyt vähintään 1,5 tuntia lisää ajamista. Hän ei oikein suostunut ymmärtämään, ettei kyse ollut rahasta vaan ajasta, kun yritti tarjota extra bensarahaa. Lisäksi hän luuli, että voi toisilta leiriytyjiltä pyytää ruokaa. Hieman toiveajattelua ja elämistä. Saatiin kerättyä kolehdilla ruoka. Me annettiin hänelle tonnikalat, yksi nuudelikeitto, pala leipää, vessapaperia ja muoviset aterimet ja Maylis antoi nuudelipaketin. Itsellään hänellä oli ennestään kanamunia, papuja ja juustoa. Ruokapuoli ratkaistu, mutta eihän hänellä ollut vettä! Ja jälleen hän luuli, että voi pyytää ihmisiltä vettä, ettei se oli ongelma. No päätettiin, että kai hänet on ajettava seuraavana aamuna edestakaisin kaupunkiin.

Viidentenä päivänä aloitettiin aamu kävelemällä katsomaan aborginaalien taidetta. Aika mitäänsanomaton se oli tai sitten ei vaan osattu avata silmiä tälle kyseiselle taiteenlajille. Seuraavaksi  palattiin leiriin herättämään Robin ja hoputtamaan häntä, että jos kerta haluaa kaupunkiin asti niin syytä olisi olla ripeästi valmis. Viimeisenä reissun nähtävyytenä oli vielä yksi aborginaalitaidepaikka. Matkalla kuitenkin löydettiin jonkintapainen rehumyymälä, jossa Maylis sai täytetty vesipullot Robinille. Itse Robinilla oli semmoinen 300millilitran lasinen purkki, jolla meinasi selvitä. Me tinon kanssa annettiin hänelle omat 1,5 litran pullot, jotka Maylis kävi hänelle täyttämässä. Katsastettiin aborginaalitaiteet ja ajettiin Robin takaisin leirintäalueelle. Kerrattiin hänelle vielä, että vesi oli tarkoitettu juotavaksi eikä sillä tiskata astioita. Toivottavasti kuunteli meidän neuvoja. Hauska kaveri, mutta tarvii vielä paljon elämänkokemusta :) Me puolestaan ajettiin Horshamiin ja bussiasemalle klo 11. Maylis jätti meidät sinne. Sanottiin kiitokset ja hyvästit. Roadtrip oli päättynyt.

Käveltiin Tinon kanssa lipputoimistoon ostamaan liput seuraavaan Adelaiden bussiin iltapäivälle. Busseja lähtee kerran päivällä ja kerran aamuyöllä. Saatiin kuulla, että seraavassa bussissa on vain tilaa yhdelle. Päätettiin, että yhdessä odotetaan seuraavaa. Kuultiin, että bussit oli maanantaille asti täynnä.  Kysyttiin, että onko Horshamissa mitään leirintäaluetta, jossa voitaisiin leiriytyä odottaessa seuraavaa bussia, johon mahduttaisiin, ja vastaus oli ei. Alkoi vähän kylmähiki nousta pintaan, että mitäs nyt. Lipputoimiston setä soitti uuden puhelun samalle naiselle, joka kertoi, että yöbussissa olisi kaksi paikkaa. Päätettiin mennä sillä, vaikka jouduttiin maksamaan pientä extraa lipuista. Setä kuitenkin sanoi, että yrittää saada meidät puhumalla iltapäivänbussiin, joka kuitenkin riippuu kuskista. Meidän tuurilla bussikuskina oli pahin mahdollinen kuski, joka ei periaatteista luovu eikä siis päästy bussiin. No tämä lipunmyyjä sanoi, että antaa meidän yöpyä odotushuoneessa siihen asti, että meidän aamuyön bussi tulee. Ehtona oli, ettei päästetä ketään sisälle ja lukitaan ovet lähtiessä. Uskomatonta ystävällisyyttä ja kiltteyttä. Vietettiin siis seuraavat tunnit katsomalla leffaa ja nukkumalla odotushuoneessa aamu yhteen asti, jolloin hypättiin bussiin ja kohti Adelaidea.

Adelaideen saavuttiin lauantaina kuudelta aamulla. Odotettiin kaksi tuntia bussiasemalla, jotta päästäisiin johonkin kahvilaan, jossa on netti, siirtämään rahaa ja varaamaan hostelli. Löydettiin Gloria Jean's Coffee, jonne mentiin kallille aamupalalle, mutta jossa oli myös kunnon netti. Heti ensimmäiseksi katsottiin hostelli, joka näytti olevan buukattu aika täyteen. Tarkoitus oli viettää hostellissa viikko, koska silloin yhden yön hinnaksi tulee 22 ja muutoin 26. No tilaa ei ollut viikoksi ja tarvittiin vähintään viikko aikaa suunnitella seuraavaa matkaa Uluruun. Päätettiin kävellä hostellille edes kysymään järjestyisikö viikko. Vastaanotossa oli erittäin mukava mies, joka sanoi, että pystytään olla viikko, mutta saatetaan joutua vaihtamaan huonetta jossain välissä. Kysyttiin vielä, että jos ollaan 9 yötä, niin onko ylimääräisten kahden yön hinta 26 vai 22 dollaria. Hän sanoi, että oikeasti on 26, koska toimii täysien viikkojen hinnoittelulla, mutta saadaan 22 dollarilla, koska varataan kuitenkin yli viikko. Taas asiat järjestyi parhain päin. Me vaan niin tykätään reissata täällä! Koskakohan tulee se pudotus "pilvilinnasta" :D Meidän huonetovereina oli italialainen pariskunta, jonka kanssa meillä synkkasi alusta lähtien hyvin. He lähtivät kuitenkin jo sunnuntaina uuteen paikkaan, koska heillä on auto. Hekin ovat suuntaamassa Perthiin niin kuin mekin ja lopulta ehdottivat, että jos ollaan täällä vielä parin tai ehkä kolmen viikon päästä. He tulisivat hakemaan meidät mukaan ja ajetaan yhdessä Perthiin. Jos se käy toteen niin Perthiin meno pelastettu ja erittäin mukavassa seurassa jopa täydellisessä seurassa!

Seuraavaksi meidän on tarkoitus lähteä 15.päivä roadtripille Uluruun katsomaan Ayers Rockia. Ollaan nyt todennäköisesti saatu järjestettyä vuokra-auto kohtuu halvalla, joten tarvittaisiin vielä kaksi innokasta reissajaa jakamaan kulut meidän kanssa. Nyt siis järjestellään tätä 7-9 päivän roadtripiä Adelaide-Uluru-Adelaide ja nautitaan viikko Adelaidessa. Täällä tuntuu taas, että ollaan australiassa, koska on 29 astetta lämmintä ja mahdollisuus pukeutua taas shortseihin ja toppiin, kun Melbournessa käytettiin jopa takkia. Enempää reissukuvia ei onnistunut lisätä, kun netti rupesi reistailemaan, mutta toivottavasti jonkinlaisen käsityksen saitte tästä reissusta :)

Isot halit kaikille! <3