Roadtrip Uluru-Adelaide-Uluru

Ja jälleen ollaan Adelaidessa. Sää täällä muuttunut viikossa aurinkoisesta ja lämpimästä sateiseen ja kylmään. Ulurun reissulta selvitty ehjin nahoin 3785km takana. Ja voi että siltä reissulta ois vaikka mitä kerrottavaa! Mut kerrotaan nyt edes murto-osa meidän kokemuksesta. Maanantaina siis aloitteiin meidän reissu Adelaidesta. Aamulla kirjauduttiin ulos hostellista ja jätettiin tavarat hostelliin säilöön siksi aikaa, että haettiin vuokra-auto. Otettiin ilmaisbussi lähelle vuokrauspaikkaa, kunnes tajuttiin, ettei meillä ole käteistä maksaa vuokraa. Hajaannuttiin etsimään automaattia ja kun käteiset oli nostettu, lähdettiin hakeman autoa. Vuokraamisessa oli pientä sählinkiä, mies hieman myöhässä, moottoriöljy loppu (jota vuokranantaja lähti hakemaan skootterilla lähimmältä huoltsikalta) ja myös bensatankki oli tyhjä. No päästiin lähtemään 10.30 pihasta huoltsikan kautta hostellille ja hakemaan matkaseuralaiset Tobias ja Manuel heidän hostelliltaan. Heille piti vielä käydä ostamassa makuupussit, joten kaiken kaikkiaan päästiin aloittamaan matka vasta yhden aikaa iltapäivällä. Ajettiin ensimmäiseksi Gawlieriin kysymään neuvoja ja karttoja ajaa Claire Valleyn läpi kohti Ulurua. No eihän ne siellä juuri tienneet mitään kertoa, joten tyhjin käsin lähdettiin jatkamaan matkaa. Saavuttiin neljän aikoihin Claireen, jossa oli seuraava infokeskus. Heiltä kysyttiin neuvoa ilmaisista leiriytymispaikoista. White Cliffs Reserve valiutui ensimmäiseksi yöpaikaksi. Paikka oli hiekkatien ja joen varressa keskellä ei mitään. Sytytettiin nuotio ja tutustuttiin toisiimme. Yöllä heräsin käymään vessassa ja huomasin, että nuotiomme oli alkanut uudestaan kytemään. Sammutin nuotiota potkimalla hiekkaa päälle ja kävin hakemassa teltasta vesipullon ja fikkarin, jotta näkisin paremmin pimeässä, ettei nuotio varmasti enää savua. No Tobias ja Manuel olivat pelosta halvaantuneina teltassa, koska eivät tienneet, että se olin minä joka ulkona piti meteliä. Kaikki saatiin kyllä jännitystä kerrakseen, kun joku metsästäjä päätti tulla ammuskelemaan leiripaikkamme lähettyville. Lisäksi muutama ohi kulkenut auto aiheutti sydämentykytyksiä. Mielessä pyöri elokuva Australiassa reissavista nuorista, joiden matka ei päättynyt niin hyvin. Sinä yönä ei paljoa silmiä ummistettu.
Tiistai-aamuna herättiin väsyneinä, mutta pirteinä lähtemään äkkiä pois metsästä ihmisten ilmoille. Tien päällä oltiinkin jo 7.45. Päätettiin, että oli viiminen yö tällaisessa paikassa. Ajettiin Port Augustaan jälleen kerran infoon kysymään leiriytymispaikoista sekä karttoja. Saatiin hyvät neuvot/kartat huoltsikoista, juomapisteistä sekä leirintäpaikoista. Matkan varrella sai juoda vettä vain Cooper Pedyssä, koska muualla vesi ei ole juomakelpoista. Liian suolaista vettä. Oltiin siirtymässä kohti autiomaata, jossa auton tankkaamiset, vesipullojen täyttö sekä yöpymiset ja ruoka jouduttiin miettimään etukäteen. Port Augustassa käytiin ruokakaupassa ostamassa parin päivän ruuat sekä syötiin lounas. Lounaan jälkeen ei muuta kuin astuminen Australian erämaahan, jossa kärpäset on todellinen riesa. Ne yrittävät tunkeutua korviin, nenään ja silmiin jatkuvasti. Aloittavat heti auringonnousun jälkeen ja jatkoivat aina auringonlaskuun asti. Onneksi meillä oli laittaa kärpäsverkot pään suojaksi.


Noin kuuden tunnin ajo Port Augustasta Cooper Pedyyn, jossa päätettiin yöpyä, koska siellä oli juomavettä tarjolla ja vesitankkauspiste. Matkan varrella nähtiin suolajärviä eli maassa oli valkoisenaan suolaa, koska itse järvi oli kuiva. Upea näky! Lisäksi nähtiin aivan valtavan kokoisia petolintuja! Semmoisia koiran kokoisia lintuja. Komeita suorastaan. Leiriydyttiin tällä kertaa maksulliseen Caravan Parkiin, jotta saataisiin rauhallisemmat yöunet kuin edellisenä yönä. Kun teltat oli pystytetty, päätettiin hakea kaupasta makkarat ja pihvit ja grillata. Meidän seuraan liittyi reissaava pariskunta, joiden kanssa juttua riitti. He varoittivat meitä liikkumasta missään yksin pimeän tultua sekä ottamasta ketään liftaajaa kyytiin, varsinkaan näitä alkuperäiskansalaisia. Sanontana on, että vain turistit liikkuvat pimeällä tietämättömyyttään ja ovat helppoja uhreja. Usein he joutuvat rikoksen uhriksi ja katoavat. Outbackissa ei juurikaan ole poliiseja, eikä näillä rikoksentekijöillä ole mitään menetettävää, koska eivät juuri mitään omista. Päivät saattavat mennä vain juodessa alkomahoolia. Siinä meni sitten seuraavat yöunet :D

Keskiviikkoaamuna heräsin jo puoli kuuden aikaa suihkuun, koko yön odottaneena kuumaa suihkua. No kylmää vettähän sieltä tuli! Miesten suihkuissa puolestaan kuumaa vettä, että se siitä reiluudesta. Cooper Pedy on siis kaivoskaupunki, jossa ihmiset ovat rakentaneet koteja maan alle. Kukaan ei tiedä tarkkaa tilastoa, kuinka paljon siellä asuu ihmisiä, koska yleensä kun mittauksia tehdään, ihmiset pysyvät maan alla. Me päätettiin käydä katsomassa yhtä asuinkotia, jonka kolme naista louhivat. Urakka kesti 10 vuotta! Tällä hetkellä siellä asuu pariskunta, joka pitää talosta huolen asumalla siellä ja pitävät turisteille kotikäyntejä. Upeahan se oli. Lisäksi käytiin katsomassa maan alle rakennettu bileluola, joka oli sitte ihan omaa luokkaansa, mutta näkemisen arvoinen. Suomen lippukin sieltä löytyi, en tiedä uskaltaisiko sitä itse olla siellä juhlimassa pimeällä. Cooper Pedystä ajettiin ilmaiseen Curtin Springsiin leirytymään seuraavaksi yöksi. Yöllä kuultiin dingojen ulvontaa kauempana, mutta yhtään dingoa ei matkalla nähty. Toisaalta ehkä ihan hyväkin.

Torstaina aamu alkoi hauskasti, kun emu päätti kävellä läpi leirintäalueen. Eräs mies jopa ruokki sitä leivällä, mitä me ei oltaisi kyllä tehty. Ajettiin viimeiset 82kilsaa matkamme päämäärään Uluru-Kata Tjuta kansallispuistoon katsomaan maailman yhtä ihmettä Ayers Rockia sekä Kata Tjutaa. Oltiin siis aborginaalien mailla ja heidän kielellään Uluru tarkoittaa kohtaamispaikkaa ja Kata Tjuta monta päätä. Käveltiin Ayers Rockin ympäri 10,6km Base walk, mutta oli hippusen kuuma, kun 35 mittarissa lähes pilvettömältä taivaalta. Lisäksi on mahdollista kiivetä Ayers Rockin päälle, jota yrittäessään 35 ihmistä on kuollut. Minä olin sitä todella vastaan, ettei Tino lähde sinne kiipeämään. Mutta loppu peleissä, kun muutkin lähti niin mekin mentiin. Ylös ja takas oli kuitenkin 2 tunnin matka ja ilman vettä ei lähdetty yrittämään siinä helteessä huipulle asti. Kiivettiin jonkin matkaa ylöspäin, kunnes todettiin, että Tinon kengät ovat aivan liian liukkaat siihen puuhaan ja mulla ei voimat riittäisi. Lähdettiin kipuamaan alaspäin, mikä oli vaikeampaa kuin ylöspäin meneminen. Sieltä ei olisi halunnut vieriä alas. Siinä todettiin, että onneksi ei menty pidemmälle.


Seuraavaksi ajettiin Uluru Cultural Centrelle katsomaan abrginaalitaidetta ja syömään lounas. Päätettiin lähteä välissä käymään Kata Tjutalla ja palata takaisin katsomaan kuuluisa auringonlasku Ayers Rockille, jolloin kivi hehkuu punaisimmillaan ruosteen ja kiteiden vuoksi. Kata Tjutalla tehtiin vielä parin kilometrin kävelylenkki katsomaan Walley of the Winds maisemat, mutta pidemmälle ei menty, koska piti ehtiä ennen auringonlaskua takaisin Ayers Rockille. Auringonlaskun jälkeen ajettiin leiriytymään samaan paikkaan, missä edellisenäkin yönä. Ja voi että kuuma suihku teki hyvää! Huomattiin, että meidän ruoka alkoi olla lopussa. Leipää oli muutama palanen sekä vähän salaatti aineksia, jotka päätettiin jättää huomiseksi. Eräs rouva kuuli meidän keskustelun ja toi meille puolikkaan paketin leipää. Kuinka kilttiä :D

Perjantaina vuorossa oli Kings Canyon patikointi. Oltiin kuultu, että matka on 6km, mutta aikaa tarvitsisi 4 tuntia. Koska sääennuste lupasi jälleen porottavaa 35 astetta, päätettiin tehdä lenkki mahdollisimman aamusta. Ajomatkaa oli reilu 100kilsaa, joten aloitettiin 10 aikoihin. Aamupala jäi syömättä. Reitti alkoi heti jyrkällä kiviporrasnousulla ylös, mutta suurin osa reitistä kulki ylhäällä suht tasaista reittiä pitkin ja lopussa oli taas jyrkkä lasku alas. Mitään suoja-aitoja ei ollut, joten pääsi niin lähelle jyrkännettä kuin vain uskalsi. Muutamaan kohtaa oli rakennettu ylityssilta ja puiset portaat laskeutua alas "Edenin puutarhaan" ja nousta takaisin portaita ylös toiselle puolelle. Tosin me huomattiin Edenin puutarhan lampi vasta, kun oltiin jo ylhäällä toisella puolella, joten ei viitsitty lähteä enää kapuamaan. Jossain kohtaa portaat haarautuivat, että pääsi laskeutumaan ihan alas ja siinä kohtaa me oltiin otettu suunta jo ylöspäin. Vähän jäi harmittamaan, mutta onneksi sentään ylhäältä nähtiin. Maisemat olivat upeat, punainen vuori ja jyrkänteet sekä näkymät saivat hengen salpautumaan. Jälleen kerran nähtiin yksi uusi liskokin.

Noin kolme tuntia meillä taisi vierähtää kävellessä. Päätettiin jättää lounas myöhemmäksi, koska kärpäsiä oli taas niin valtavasti, ettei huvittanut syödä ulkosalla. Hypättiin autoon ja meidän kauhuksi auto ei käynnistynyt. Akku oli jostain syystä tyhjentynyt! Vähän pompahti sydän kurkkuun, että siihenkö meijän reissu sitten jäi. Lähin huoltsikka 40km ja 35 astetta hellettä ja ruoka lopussa. Kysyttiin piuhoja muilta reissaajilta tuloksetta, mutta eräs mies kuuli meidän kyselevän niin tuli kertomaan, että hänellä on.

Hän auttoi meitä käynnistämään auton ja matka jatkui. Ajettiin lähimmälle huoltoasemalla tankkaamaan bensaa, mutta litrahinta oli huimat 2,33dollaria, joten päätettiin ottaa vain 10 litraa ja ajaa seuraavalle, jos siellä olisi halvempaa. Matkaa sinne oli noin 100km ja juuri ennen sitä alkoi bensavalo palaa. Päästiin pihalle ja ovessa oli lappu, että tämä huoltoasema on lopettanut toimintansa. Siinä vähän kalpeni naamat, kun seuraavalle oli matkaa 54km. Vaihtoehtoja ei ollut, et ei muuta kuin ajamaan. Mutta perille

päästiin. Hieman vaikea arvioida vieraan sekä vanhan auton bensan määrää. Ajettiin Kulgeraan asti ja jäätiin sinne yöksi sekä syötiin viimiset ruuat, mitä oli jäljellä. Kulgera on siis tällä tiellä Pohjois-territoorion viimeinen kylä ennen Etelä-territoorion rajaa. Miehet kävi uimassa altaassa ja ite valitsin kuuman suihkun. Käytiin maantiepubissa olusilla (minä Strongbowlla), pelattiin Tinon tabletilla Guess movieta ja mentiin nukkuu.


 Lauantaiaamuna aloitettiin ajaminen Kulgerasta kohti Marlaa, joka puolestaan on ensimmäinen Etelä-territoorion kylä. Käytiin tankkaamassa ja katsomassa ruokaa, mutta todettiin, että jaksetaan odottaa Cooper Pedyyn asti ruokakauppaan. yhden maissa saavuttiin Cooper Pedyyn, käytiin hakemassa ruokaa, syötiin ja Tino kävi kuvaamassa Spaceshipiä, jota on kuulemma useissa elokuvissakin käytetty. Pojat oli odottaneet monta päivää, että saavat ostaa "guunin" eli pänikän viiniä Cooper Pedystä, mutta niitä ei saa myydä ennen kolmea aborginaalien takia. Saatiin kyllä hyvät naurut tästäkin. Itse ostin parit siiderit matkaan, koska niitä sai kuitenkin ostaa. Pojat jäi kuivin suin illaksi, mutta kyllä Tinolle mun pari siideriä maistu :D Jäätiin yöksi Pimbaan ja huomasi, että ollaan ajettu jo monta kilometriä alaspäin, kun ei ollut enää niin lämmintä yöllä ja päivällä. No yöllä meidät yllätti raju ukonilma. Salamat valasi koko teltan ja maa tärisi, kun jyrisi. Vettä tuli kaatamalla, mutta onneksi teltta piti suht hyvin vettä, joten itse pysyttiin kuivana.

Aamulla meillä ei ollut mitään kiirettä, koska meillä oli 113km enää matkaa Port Augustaan ja sieltä noin 380km Adelaideen ja maanantai aamuksi piti vasta auto palauttaa. Ajettiin Port Augustan Colesiin ostamaan ruokaa ja sen jälkeen mäkkäriin kahville ja nettiin. Käytiin imuroimassa ja siivoamassa auto sisältä itsepesulassa. Kolmen aikoihin lähdettiin ajamaan Adelaideen ja päätettiin etsiä vielä yhdeksi yöksi telttapaikka, jotta säästettäisiin hostellikuluissa. Syötiin illallinen ja mentiin TV-huoneeseen katsomaan leffaa ja Formulat. Ketään ei huvittanut mennä telttaan nukkumaan, kun oli niin kylmä, joten viivyteltiin telkkarin ääressä puoleen yöhön asti, vaikka kaikilla silmät pilkki. Aamulla 8.30 lähdettiin ajamaan viimeiset kilometrit ja palauttamaan auto. Vielä käytiin pesemässä auto ulkoa ennen palauttamista. Meillä oli lupa ajaa 3500km vuokra-autolla, mutta mentiin 285km yli. Neuvottelujen jälkeen autoa palauttaessa jouduttiin jokainen pulittaa vielä 18 dollaria lisää vuokraa. Oikeasti vuokra oli 50senttiä per yli mennyt kilometri, mutta saatiin sovittua kompromissi hänen kanssaan. Näin saatiin 8 päivää taas vietettyä mukavasti Australiassa. Seuraavaksi lähdettiin hostellille älyttömän väsyneinä huonosti nukutun viikon jälkeen. Tuntui aivan kuin olisi kotiin tullut, kun palattiin samaan hostelliin, josta lähdettiinkin. Päästiin vielä samaan huoneeseenkin, mutta meidän sängyt oli muiden käytössä. Ihana päästä sisälle nukkuu ja sänkyyn peiton alle!

Mutta kuulkaas tästäpä ei kauaa nautita, kun uudet reissu suunnitelmat on jo tehty! Neljä päivää vietetään rauhoittuessa Adelaidessa. Ensi perjantaina lähdetään bussilla Crystal Brookiin, josta meidän italialaisten kavereiden hosttäti hakee meidät Wirrabaraan. Vietetään yksi yö siellä ja aloitetaan 27.päivä uusi roadtrippi italialaispariskunnan Dominicin ja Annan kanssa kohti Perthiä. Ensin ajetaan hieman ylöspäin katsomaan Flinders Rangersia, jota jo Ulurun matkalla hieman nähtiinkin, mutta tällä kertaa mennään toista tietä pitkin ja vain Blinmaniin asti. Sieltä ajetaan alas Port Augustaan, Port Lincoliin ja Cedunaan ja siitä rannikkoa pitkin kohti Perthiä, jossa tarkoitus olisi olla 6.toukokuuta mennessä. Eli ainakin 10 yötä pitäisi taas teltassa viihtyä. Mutta nyt rauhoitutaan ja kerätään voimia pari päivää ennen uutta koitosta!

Adelaide

Adelaidessa ollaan rauhoituttu roadtripin väsymyksestä. Adelaide on kaunis rauhallinen kaupunki, jossa ihmisillä ei näytä olevan kiire. Iltasin jopa tuntuu aavekaupungilta, koska kadut ovat niin hiljasia. Rakennukset ovat matalia, kun muissa kaupungeissa on ollut enimmäkseen niitä pilvenpiirtäjiä. Täällä pystyy näkemään kaupungista Adelaide Hillseille, koska ei ole rakennuksia edessä peittämässä näkyvyyttä. Lisäksi tästä kaupungista ollaan pantu merkille, että taitaa olla ympäristöystävällisin muihin verrattuna. Muutama esimerkki voitaisiin mainita. Tämä Etelä-Australia on ainoa osavaltio, jossa pullot saa palauttaa panttia vastaan. Muissa ne kierrätetään pahvin tavalla. Ollaan ensimmäisessä hostelsissa, jossa on mahdollisuus kierrättää. Myös vaatteet voi jättää laatikkoon, josta ne viedään kodittomille. Täällä kaupoissa joutuu maksamaan muovikasseista, kun muissa kaupungeissa ne on ollut ilmasia. Kaupasta on lähdetty miljoonan muovipussin kera, kun kassoilla saatetaan pakata kolme tuotetta yhteen pussiin. Järjetöntä. Lisäksi täällä on ilmainen kaupunkibussi, joka toimii täysin aurinkovoimalla. Siinä on katolla aurinkopaneelit, jonka kautta saadaan virta bussiin.

Käytiin tutustumassa museoon, jossa oli näytillä vaikka mitä ja nähtiin vihdoin ja viimein myös kunnolla aborginaali taidetta. Onneksi ei olla maksettu aikaisemmin museoihin katsomaan, koska täällä pääsi ilmaiseksi. Ollaankin todettu, ettei täällä kannata pahemmin maksaa minnekään lippuja, koska aina jostain löytyy paikka, jossa näkee ilmaiseksi. Päästiin kysymään myös meidän löydöstä, joka tehtiin Altona Beachilla. Se läpinäkyvä makkarapötkö. Kysyttiin museossa työskentelevältä tutkijalta asiasta, mikä kyseinen kummallisuus on, kun ei vastausta itse löydetty museosta. Ja se oli kuin olikin merietanan/kotilon munia. Googleen pystyi luottaa tässä asiassa :D Lisäksi oli hauskaa, kun museossa oli asetettu näytteille jäätä, jotta ihmiset pääsisivät koskettamaan, miltä se tuntuu. Täällä ihmiset eivät välttämättä koskaan ole nähneet lunta luonnossa. Museossa nähtiin myös meteoriitteja, egyptin muumioita, mereneläviä, hyönteisnäyttely, australian villielämää ja vaikka mitä.

Keskiviikkona suunnattiin aikasin aamulla eläintarhaan katsomaan Australian ainoita jättiläispandoja, Wang Wangia ja Funia. Nämä kaksi pandaa ovat myös synnyttäneet poikasia, jotka on onnistuneesti saatu sijoitettua takaisin luontoon asumaan. Lisäksi nähtiin yksi mangustin näköinen otus, joka oli kolme kuukautta sitten alaknut menettää väriään ja muuttuman valkoiseksi. Eläinlääkärit ja tutkijat eivät ole saaneet selville, mistä tämä johtuu. Kaikkien tulosten perusteella pikkukaveri on täysin terve touhukas lauman jäsen. Nyt on myös erilaista käydä eläintarhassa tai museossa katsomassa Australian villielämää, koska ollaan nähty vaikka mitä eläimiä ja lintuja täällä. Nyt on enemmän kiinnostusta katsoa esimerkiksi käärmeitä ja liskoja ja lukea, missä päin niihin voi törmätä ja mitkä ovat vaarallisia. Tai ihmetellä minkä nimisiä nämä kaikki värikkäät linnut on. Erilaiset papukaijat, kakadut, mustat joutsenet sun muut, mihin ei törmää muualla. Useasti ollaan nähty esimerkiksi liskoja ja jälkeenpäin selvitelty, mikäs se sitten olikaan :D

Tostraina käytiin Haigh's suklaatehtaalla tutustumassa suklaan alkuperään ja valmistamiseen. Kierros oli kyllä aika pettymys. Päästiin lasin takaa näkemään vain murto-osa suklaanvalmistuksesta ja loput saattoi katsoa videolta, jota esitettiin tehdasmyymälän puolella. Eikä kysymyksiäkään saanut esittää tai ainakaan kysytty olisiko jollakin kysyttävää. Mulla olisi kyllä ollut, mutta Tino oli sitä mieltä, että saan pitää suuni kiinni tai mun kierros päättyisi hyvin lyhyeen :D Saatiin onneks maistiaisia tuosta herkullisesta suklaasta, jota tuskin enää tällä reissulla tullaan maistamaan sen jälkeen, kun meidän ostokset on syöty. Myymälöitä on vain Adelaidessa, Melbournessa ja Sydneyssä, eikä suklaata voi tilata Australian ulkopuolelle. No Suomessa syödään taas sitten Fazerin Sinistä ja muita herkkuja, joita on kovasti ikävä. Myös AG:n aurajuustolihistä on ikävä :DD

Perjantaina lähettiin Glenelgiin rannalle piiiiitkästä aikaa! Ensimmäistä kertaa täällä nähtiin tyyni meri. Oltiin rannalla iltaan asti, jotta nähtiin upea auringonlasku. Rannalta lähettiin takaisin Adelaideen ja tapaamaan saksalaista Tobya, joka lähtee meidän mukaan Uluruun. Lauantaina vietettiinki taas pyykkipäivää ja alettiin valmistautua uuteen roadtrippiin. Illalla oli tarkoitus lähteä Adelaiden keskustaan kurkkaamaan joku baari, mutta hostellissa oli miespolttariseurue ja päädyttiin heidän kanssaan pelaamaan korttia ja juomaan ilmasenviinanpileitä. Lopulta päätettiin jäädä vaan hostellille, eikä siis nähty Adelaiden yöelämää tällä kertaa ollenkaan.

Maanantai aamuna aloitetaan taas viikko tien päällä. Seuraavana kohteena meillä on Uluru ja kuuluisa Ayers Rock, jättimäinen kivimuodostuma Uluru-Kata Tjutan kansallispuistossa. Tuo kivimuodostuma hohkaa erivärisenä riippuen vuodenajasta ja vuorokaudenajasta ruosteen ja kiteiden vuoksi. Uluru on siis Pohjois-Australianterritooriossa ja Australian keskimaassa. Matkaseurana meillä on kaksi saksalaista poikaa ja päädyttiin vuokraamaan auto. Matkaa Uluruun ja takasin on noin 3200kilsaa, joten paljon on autossa istumista. Ollaan suunniteltu käyttävämme reissuun 7-9 päivää. Tino lupautui pääkuskiksi, mutta katsotaan jos minäkin sinne rattiin uskaltaudun tai oikeastaan uskaltaako noi ukot olla mun kyydissä :D Mies, jolta auto vuokrataan, osasi antaa meille erittäin hyvät reittivinkit. Varoitteli myös dingoista, että jos nuotiolla istuu niin saattaa nähdä dingojen istuvan siellä varjooissa tarkkailemassa touhuja. Yleensä niiden pitäisi olla harmittomia, mutta nälkäsinä voivat olla vaarallisia. Teltan ulkopuolelle ei saa jättää mitään, koska dingot tulevat ja vievät. Erityisesti rakastavat hikisiä sukkia ja kenkiä. Saas nähdä, millasia kokemuksia tältä reissulta saadaan. Ollaan jo nukuttu huutavien koalien ja kesyjen kenguruiden kanssa, mut dingot ois kyllä uusi juttu. Ulurusta tullaan takasin Adelaideen palauttaa auto ja mahdollisesti yö hostellissa ja sitten lähetään muutamaksi yöksi Wirrabaraan, jossa meidän kaverit on talovahtina ja joiden kanssa olisi tarkoitus lähteä ajaa Perthiin 27.huhtikuuta. Kun päästään Perthiin niin ollaankin kaikki muut Australian territooriot nähty paitsi Tasmania. Jännää tämä meidän elämä! :)

Great Ocean Road ja Halls Gap Roadtrip

Huhtikuun ensimmäinen päivä ja aika jättää Melbourne taakse ja lähteä roadtripille. Maanantai

aamuna klo 11.00 ranskalainen Maylis tuli hakemaan meitä hostellilta. Aluksi oli tarkoitus lähteä kolmisteen tien päälle, mutta viime minuuteilla löytyi neljäs matkalle lähtijä mukaan -ranskalainen Robin. Hieman ongelmia oli saada kaikki tavarat mahtumaan autoon, mut pienellä järjestelyllä sekin saatiin onnistumaan. Kaikki autoon ja menoksi. Matkan tarkoituksena oli ajaa läpi Great Ocean Road, joka kulkee Torquaysta Warrnamboliin meren rantaa pitkin. Ajettiin Torquayihin turistitoimistoon hakemaan tarvittavat kartat ja vinkit, missä kannattaa pysähtyä ja mitä kannattaa nähdä. Lisäksi pyydettiin kartat ilmaisista ja maksullisista leirintäalueista. Ensimmäisenä kohteena Bells Beach ja surffikilpailut, joista kuitenkin kuultiin, että alue on täynnä eikä kisoja pääse enää katsomaan. Ajettiin kuitenkin paikan päälle katsomaan, jos kuitenkin mahduttaisiin mukaan. Lippujen myynti oli alkanut uudelleen, koska kisat alkoivat olla ohi ja osa ihmisitä jo lähtenyt pois katsomasta. Lipunmyyjä sanoi, että jos odotetaan 5 minuutia päästään ilmaiseksi katsomaan. Hyvä tuuri sanoisin. Tosin kisat olivat loppuneet, mutta näimme silti muutamia hyviä surffareita, mutta oltiin kaikki helpottuneita, ettei maksettu lipuista.

 Ajettiin seuraavaan kylään Lorneen muutaman pysähdyksen kanssa, kun katseltiin maisemia. Lornessa käytiin kaupassa hakemassa päivällis ja seuraavan päivän lounastarvikkeet. Lisäksi kävin tiedustelemassa eräästä motellista lähellä olevasta vesiputouksesta, että kannattaako sinne mennä katsomaan vai onko se kuiva putous. Rouvaa ei kuitenkaan paljon kiinnostanut kuunnella pyykit kainalossa ja vain vähäkseltään irtosi tietoa. Maylis oli kuullut, että sinne olisi kolmen tunnin kävelymatka, jota ei haluttu kävellä vain nähdäksemme kuivan putouksen. Lornessa oli ilmainen leiriytymisalue Allenvale Mill Site, jonne oli muutaman kilometrin matka keskustasta. Laitettiin teltat pystyyn ja ajettiin takaisin keskustaan valmistamaan BBQ ilmaisgrillissä, koska leiriytymisalueella ei ollut mahdollisuutta. Paistettiin makkarat, tehtiin salaatti ja tutustuttiin toisiimme. Käytiin vessassa pesemässä hampaat yms ja ajettiin takaisin leirintäaluelle. Kysyttiin muilta leiriytyjiltä putouksesta ja selvisi, että sinne on autolla vain 10 minuutin ajomatka ja itse putoukselle parkkipaikalta toiset 10 minuuttia kävellen. Aamulla päätettiin siis käydä kurkkaamassa se ensimmäisenä. Hieman oli vaikeuksia nukkua ensimmäinen yö teltassa viileyden ja kovuuden vuoksi. Lisäksi muut leiriytyjät viettivät äänekkäästi iltaa pitkälle yöhön. Myös koaloiden yölliset tappelut ja huudot vaikeuttivat nukkumista. Herättiin sateiseen aamuun eikä ollut mikään pirtein olo, mutta kyllä sitä muutama tunti tuli nukuttua. Mitään tällaista ei kuitenkaan Suomessa koe tällä tavalla.

Pakattiin teltat ja makuupussit kasaan ja aloitettiin toinen päivä roadtripillä. Ensimmäisen käytiin katsomassa Erskine Falls. Laskeuduttiin pitkät portaat alas vesiputouksen juurelle. Kauheasti ei tässäkään putouksessa virrannut vesi, koska sateita on ollut aika vähäkseltään. Myös joki oli kuiva, joten oli mahdollista hypellä kiviä pitkin. Onneksi meillä oli kunnon kengät, koska kivet olivat liukkaita ja tuli todistettua erään ranskalaistytön pyllähtäessä kiville, ettei Converset ollut parasvaihtoehto näissä merkeissä. Onneksi ei käynyt pahasti, ehkä muutamaa ikävää mustelmaa lukuunotamatta. Rankka porrasnousu takaisin ylös ja seuraavaksi katsomaan Teddys lookout eli näköalapaikka. Komeat ovat maisemat kallion reunalta alas merelle.

Seuraavaksi ajettiin Cape Otawayhyn katsomaan kuuluisaa majakkaa. Matkalla nähtiin kymmenittäin ellei sadoittain luonnossa eläviä koalia puissa. Kuulemma tältä alueelta koalat ovat katoamassa, koska puut ovat kuolemassa. Eteenpäin ajettaessa vastaan tuli vähän kummallisempi näky. Viisi lehmää tienreunassa. Liekkö karanneet laitumelta vai oliko se heidän alueensa laiduntaa. Sitä ei tiedetä. Matkaseuramme Robin sai idean, että haluaa silittää lehmää. Niin harmittaa, ettei tullut videokuvattua tätä yritystä. Robinin menessä lähelle ja ojentaessaan kättään lehmä liikahti kummissaan säikkynä taaksepäin ja Robin juoksi paniikissa huutaen kuin pikkulapsi takaisin autoon.  En tiedä kumpa oli enemmän peloissaan, lehmä vai Robin. Saatiin Tinon kanssa kuitenkin hyvät naurut.

Majakalla selvisi, että nähdäkseen majakan tulisi ostaa lippu, joten päätettiin jättää maksamatta ja näkemättä, koska ollaan nähty monia majakoita ja kaikki samanlaisia. Seuraavaksi ajettiin Johanna Beachille syömään lounasta. Tämä oli myös ilmainen leirintäalue, mutta koska kello oli vasta kolmen paikkeilla, päätettiin jatkaa eteenpäin, koska ei siellä olisi ollut mitään tekemisä loppupäivää. Kylmä tuulen ja ilman vuoksi ei voinut edes uimaan mennä. Lounaan jälkeen ajettiin katsomaan 12 apostolia ja Loch Ard Corge, joissa oli kyllä Great Ocean Roadin upeimmat maisemat. Apostolien lukumäärä on tosin enää kahdeksan, koska meri on jo romauttanut neljä alas. Maisemat oli kyllä henkeä salpaavat, turkoosi valtava meri, jonne joutuessa olisi kyllä aika heikot mahdollisuudet selviytyä. Niin voimalla meri iskee kallion reunaan. Loch Ardilla oli mahdollisuus laskeutua rannalle ja nähdä myös tippukiviä. Täältä ajettiin Port Campbeliin ja päätettiin leiriytyä yöksi sinne Caravan Parkiin, jossa yöpyminen yhdeltä maksoi 16 dollaria. Meillä oli kuitenkin mahdollisuus päästä kuumaan suihkuun, sisätiloihin keittiössä, ladata kameran ja puhelimien akut ja nettikin oli käytössä, tosin huono sellainen. Kahden päivän ja yön jälkeen ulkona oli kyllä mahtava päästä aamulla kuumaan suihkuun!

Kolmas päivä aloitettiin ajamalla katsomaan London Bridge sekä Bay of Martyrsia. Robin jälleen kiipeili vaarallisen näköisesti rinteitä ylös, mut mitäpä nyt 22-vuotiasta nuorta miestä komentamaan. Näiden jälkeen oltiinkin ajettu koko Great Ocean Road ja seuraavana kohteena Grambiansin kansallispuisto. Ajettiin ylös Dunklediin ja siellä olevaan turistitoimistoon, koska aika ei riittänyt ajaa Halls Gapiin asti. Pimeällä on on liian vaarallista ajaa, koska kengurut ovat liikkeellä. Saatiin toimistolta tarvittavat kartat ja neuvot, missä yöpyä. Tällä kertaa ajettiin yöpymään ilmaiselle Freshwater Lake telttailualueelle. Paikan päällä todettiin, että on mahdollisuus sytyttää nuotio, joten päätettiin ajaa takaisin kaupunkiin hakemaan makkarat ja muutama olunen illan viettoa varten. Ensimmäistä kertaa sytytettiin tuli täällä Australiassa ja vähän jännitti, et saadaanko aikaiseksi vielä maastopalo, mutta onneksi kaikki sujui hyvin. Vähän haastetta toi paistaa makkarat, koska alusta oli niin lähellä tulta ja makkarat alkoivat heti palaa. Robin keksi laittaa kaksi keppiä ja makkarat niiden päälle kypsymään, joka toimikin aika mainiosti. Seuraavaksi hän päätti valmistaa kananmunan nuotiolla, joka kuitenkaan ei onnistunut. Aina voi yrittää. Hauska ilta leirinuotiokeskustelujen kera, mutta yö ei ollut sitten niin viihtyisä, koska järven varrella oli aivan älyttömän kylmä nukkua.

Neljäntenä päivänä lähdetiin jo 8.30 tien päälle kohti Halls Gapia. Ensimmäisenä kohteena oli Pinnacle, jonne oli 1,5 tunnin ylösnousu vuoren huipulle ja alas tunnin matka eri reittiä. Kävelyreitti oli kaikkea muuta mitä odotettiin. Käveltiin kallioportaita pitkin australialaisessa Grand Canyonissa. Onneksi ei ollut satanut yhtään vettä, koska muuten reitti olisi ollut vieläkin haastavampi, jopa vaarallinen. Kyllä jotkut toivat perheen pienimmätkin kiipeämään huipulle, mutta eivät varmaan tienneet millainen reitti siellä todellisuudessa odotti. Maisemia ja koko reittiä on vaikea sanoin kuvailla, joten parempi kokea ja nähdä itse. Matkalla nähtiin muutama erilainen lisko sekä upeaa luontoa. Jalat oli kyllä aika hellänä nousun jäljiltä, mutta oli se sen arvoista. Seuraavaksi mentiin Borooka Lookoutille, jossa lounastettiin ja sen jälkeen Reed Lookout, jossa oli noin puolen tunnin kävelyreitti itse näköalapaikalle. Matkalla Tino kokosi oman kivipinon, jonne muutkin olivat pinonsa rakentaneet.

Vielä viimeiseksi lähdettiin katsomaan Mackenzie Falls, joka oli tunnin kävelyreitti. Tosin noin 700 metriä jyrkkiä portaita alas ja sama rietti takaisin. Kyllä illalla lihaksissa tuntui, että oltiin liikuttu päivän aikana. Mackenzie falls oli kyllä upea näky. Ensimmäinen vesiputous, jossa todella virtasi vesi, vaikka aika pienihän sekin todellisuudessa oli ja löytyy varmasti upeampiakin jostain päin maailmaa ellei jopa Australiaa. Hetki istuttiin ja katsottiin ja kuunteliin vain veden kohinaa. Rentouttava paikka. Niin sekin päivä alkoi kääntyä yöksi ja taas oli aika etsiä seuraava leiriytymispaikka.


Päätettiin yöpyä Stapyltonissa kenguruiden keskellä. Ja siellä oikeasti oltiin kenguruiden ympäroimänä, koska ne ovat jo niin kesyyntyneet ja tottuneet ihmisiin ympärillä. Varmasti löytäneet ja ihmiset antaneet ruokaa niille. Tino pääsi jopa koskemaan yhtä kengurua. Itse pysyin kameran takana, koska yleensä ollut huonoa tuuria noiden villikesyjen eläimien kanssa :D

Jälleen saatiin vähän nolostella sekä naureskella ystävällemme Robinille Pariisista, jolla ei hirveästi ollut kokemusta leirinnästä. Illallisella hän sai lautasen, jossa oltiin lounaalla leikattu tomaattia ja sehän oli sitten vähän likainen. Meidän vieressä oli erään leiriytyjän vesikanisteri ja Robin päätti kysäistä saako pestä lautaisensa sillä vedellä. No eihän sellaista edes kysytä keskellä erämaata, jossa lähin juomavedentäyttöpaikka on 45min ajomatkan päässä. Oli vähän kanadalainen kaveri ihmeissää kysymyksestä :D


Seuraavaksi huomasin, että hänen kananmunansa olivat hajonneet kylmälaukussa ja valuneet laukun pohjalle. Hän päätti pelastaa rikkoutuneet kanamunansa, josta oli puolet kuorista vielä tallella. Hän kysyi Maylikselta foliota, jotta voisi kääräistä kanamunan siihen. Yritettiin siinä sanoa, että jos vain luopuisit siitä yhdestä munasta ja lopulta suostui. Sitten hän saikin uuden idean. Käyttää tyhjää tonnikalapurkkia, kaatoi kanamunan siihen lampsi nuotiolla ja päätti valmistaa munan nuotiossa. Siinä muut leiriytyjät ihmeissän katselivat kaverin touhua, mutta loppupeleissä se onnistui. Sitkeä kaveri sanoisin.

Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus päättä yhteinen reissumme Horshamiin, josta me jatkettaisiin bussilla Adelaideen, Robin liftaamalla Melbourneen ja Maylis autonsa kanssa Broken Hilliin. Robin kuitenkin löysi kyydin Melbourneen leirintäalueella olevalta pariskunnalta, jotka olivat kotoisin Melbournesta. He olivat kuitenkin lähdössä vasta lauantaina ja me jo perjantaina, mutta Robin päätti leiriytyä yhden päivän lisää. Ongelmaksi muodostui, ettei hänellä ollut ruokaa. Eikä Mayliksella ollut mahdollisuutta ajaa häntä edestakaisin seuraavaan kaupunkiin, koska hänellä oli muutenkin edessään jo 6 tunnin ajomatka yksin ja kaupunkiin ajaminen olisi tiennyt vähintään 1,5 tuntia lisää ajamista. Hän ei oikein suostunut ymmärtämään, ettei kyse ollut rahasta vaan ajasta, kun yritti tarjota extra bensarahaa. Lisäksi hän luuli, että voi toisilta leiriytyjiltä pyytää ruokaa. Hieman toiveajattelua ja elämistä. Saatiin kerättyä kolehdilla ruoka. Me annettiin hänelle tonnikalat, yksi nuudelikeitto, pala leipää, vessapaperia ja muoviset aterimet ja Maylis antoi nuudelipaketin. Itsellään hänellä oli ennestään kanamunia, papuja ja juustoa. Ruokapuoli ratkaistu, mutta eihän hänellä ollut vettä! Ja jälleen hän luuli, että voi pyytää ihmisiltä vettä, ettei se oli ongelma. No päätettiin, että kai hänet on ajettava seuraavana aamuna edestakaisin kaupunkiin.

Viidentenä päivänä aloitettiin aamu kävelemällä katsomaan aborginaalien taidetta. Aika mitäänsanomaton se oli tai sitten ei vaan osattu avata silmiä tälle kyseiselle taiteenlajille. Seuraavaksi  palattiin leiriin herättämään Robin ja hoputtamaan häntä, että jos kerta haluaa kaupunkiin asti niin syytä olisi olla ripeästi valmis. Viimeisenä reissun nähtävyytenä oli vielä yksi aborginaalitaidepaikka. Matkalla kuitenkin löydettiin jonkintapainen rehumyymälä, jossa Maylis sai täytetty vesipullot Robinille. Itse Robinilla oli semmoinen 300millilitran lasinen purkki, jolla meinasi selvitä. Me tinon kanssa annettiin hänelle omat 1,5 litran pullot, jotka Maylis kävi hänelle täyttämässä. Katsastettiin aborginaalitaiteet ja ajettiin Robin takaisin leirintäalueelle. Kerrattiin hänelle vielä, että vesi oli tarkoitettu juotavaksi eikä sillä tiskata astioita. Toivottavasti kuunteli meidän neuvoja. Hauska kaveri, mutta tarvii vielä paljon elämänkokemusta :) Me puolestaan ajettiin Horshamiin ja bussiasemalle klo 11. Maylis jätti meidät sinne. Sanottiin kiitokset ja hyvästit. Roadtrip oli päättynyt.

Käveltiin Tinon kanssa lipputoimistoon ostamaan liput seuraavaan Adelaiden bussiin iltapäivälle. Busseja lähtee kerran päivällä ja kerran aamuyöllä. Saatiin kuulla, että seraavassa bussissa on vain tilaa yhdelle. Päätettiin, että yhdessä odotetaan seuraavaa. Kuultiin, että bussit oli maanantaille asti täynnä.  Kysyttiin, että onko Horshamissa mitään leirintäaluetta, jossa voitaisiin leiriytyä odottaessa seuraavaa bussia, johon mahduttaisiin, ja vastaus oli ei. Alkoi vähän kylmähiki nousta pintaan, että mitäs nyt. Lipputoimiston setä soitti uuden puhelun samalle naiselle, joka kertoi, että yöbussissa olisi kaksi paikkaa. Päätettiin mennä sillä, vaikka jouduttiin maksamaan pientä extraa lipuista. Setä kuitenkin sanoi, että yrittää saada meidät puhumalla iltapäivänbussiin, joka kuitenkin riippuu kuskista. Meidän tuurilla bussikuskina oli pahin mahdollinen kuski, joka ei periaatteista luovu eikä siis päästy bussiin. No tämä lipunmyyjä sanoi, että antaa meidän yöpyä odotushuoneessa siihen asti, että meidän aamuyön bussi tulee. Ehtona oli, ettei päästetä ketään sisälle ja lukitaan ovet lähtiessä. Uskomatonta ystävällisyyttä ja kiltteyttä. Vietettiin siis seuraavat tunnit katsomalla leffaa ja nukkumalla odotushuoneessa aamu yhteen asti, jolloin hypättiin bussiin ja kohti Adelaidea.

Adelaideen saavuttiin lauantaina kuudelta aamulla. Odotettiin kaksi tuntia bussiasemalla, jotta päästäisiin johonkin kahvilaan, jossa on netti, siirtämään rahaa ja varaamaan hostelli. Löydettiin Gloria Jean's Coffee, jonne mentiin kallille aamupalalle, mutta jossa oli myös kunnon netti. Heti ensimmäiseksi katsottiin hostelli, joka näytti olevan buukattu aika täyteen. Tarkoitus oli viettää hostellissa viikko, koska silloin yhden yön hinnaksi tulee 22 ja muutoin 26. No tilaa ei ollut viikoksi ja tarvittiin vähintään viikko aikaa suunnitella seuraavaa matkaa Uluruun. Päätettiin kävellä hostellille edes kysymään järjestyisikö viikko. Vastaanotossa oli erittäin mukava mies, joka sanoi, että pystytään olla viikko, mutta saatetaan joutua vaihtamaan huonetta jossain välissä. Kysyttiin vielä, että jos ollaan 9 yötä, niin onko ylimääräisten kahden yön hinta 26 vai 22 dollaria. Hän sanoi, että oikeasti on 26, koska toimii täysien viikkojen hinnoittelulla, mutta saadaan 22 dollarilla, koska varataan kuitenkin yli viikko. Taas asiat järjestyi parhain päin. Me vaan niin tykätään reissata täällä! Koskakohan tulee se pudotus "pilvilinnasta" :D Meidän huonetovereina oli italialainen pariskunta, jonka kanssa meillä synkkasi alusta lähtien hyvin. He lähtivät kuitenkin jo sunnuntaina uuteen paikkaan, koska heillä on auto. Hekin ovat suuntaamassa Perthiin niin kuin mekin ja lopulta ehdottivat, että jos ollaan täällä vielä parin tai ehkä kolmen viikon päästä. He tulisivat hakemaan meidät mukaan ja ajetaan yhdessä Perthiin. Jos se käy toteen niin Perthiin meno pelastettu ja erittäin mukavassa seurassa jopa täydellisessä seurassa!

Seuraavaksi meidän on tarkoitus lähteä 15.päivä roadtripille Uluruun katsomaan Ayers Rockia. Ollaan nyt todennäköisesti saatu järjestettyä vuokra-auto kohtuu halvalla, joten tarvittaisiin vielä kaksi innokasta reissajaa jakamaan kulut meidän kanssa. Nyt siis järjestellään tätä 7-9 päivän roadtripiä Adelaide-Uluru-Adelaide ja nautitaan viikko Adelaidessa. Täällä tuntuu taas, että ollaan australiassa, koska on 29 astetta lämmintä ja mahdollisuus pukeutua taas shortseihin ja toppiin, kun Melbournessa käytettiin jopa takkia. Enempää reissukuvia ei onnistunut lisätä, kun netti rupesi reistailemaan, mutta toivottavasti jonkinlaisen käsityksen saitte tästä reissusta :)

Isot halit kaikille! <3